+
-+ Tulosta

Ajankohtaista

Another Hot Springin musiikki on taidokasta ja läsnäolevaa - Sounds2018 palkitsi bändin stipendillä

31.5.2018

Kouvolalainen Another Hot Spring palkittiin 25.–27.5.2018 Mikkelissä pidetyssä Sounds2018-tapahtumassa 750 €:n stipendillä. Sounds haluaa stipendejä jakamalla edistää nuorten musiikkiharrastusta, ja Another Hot Springille stipendi myönnettiin oman äänen löytämiseen. Bändiä kuvailtiin sanoilla: Taidokasta ja läsnäolevaa rockmusiikkia mieleenpainuvilla kertosäkeillä.

Nuori Kulttuurin Sounds on valtakunnallinen musiikkikatselmus, jossa nuoret pääsevät esiintymään, seuraamaan toisten ryhmien esityksiä ja oppimaan työpajoissa. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu alueelliset katselmukset, joista valitaan edustajat valtakunnalliseen Sounds-tapahtumaan.

Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut veivät keväällä Kotkan aluekatselmukseen Kouvolan musiikkiluokkien edustuskuoron, OldHouseBandin sekä Another Hot Springin. Näistä jälkimmäinen valikoitui esiintymään valtakunnalliseen tapahtumaan. Päätapahtumaan Mikkeliin saapui musiikista kiinnostuneita lapsia ja nuoria kaikkialta Suomesta. Tilaisuudesta muodostui hieno moniääninen ja yhteisöllinen tapahtuma.

Another Hot Springissä soittavat Matis Baudry, Teemu Vorho, Joonas Pesu ja Joonas Hasu. Kokoonpanoa pääsee kuulemaan 2.6.2018 järjestettävässä ilmaisessa ja päihteettömässä School´s Outissa.

Lisätietoja:
Nuoriso-ohjaaja Juska Salminen, p. 020 615 8653, jussi-mikko.salminen@kouvola.fi
Koordinaattori Maritta Rihu, p. 020 615 7794, maritta.rihu@kouvola.fi

#nuortenkouvola #sounds2018

Www-sivut: www.nuortenkouvola.fi

Facebook: www.facebook.com/kouvolan.nuorisopalvelut


Kouvola.fi käyttää evästeitä sivuston käytön helpottamiseksi ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Kun käytät tätä verkkosivua, hyväksyt evästeiden käytön ja tietosuojaselosteemme

Tietosuojaselosteemme