Nuorisopalveluiden ESC-vapaaehtoiset ovat saapuneet

Kouvolan nuorisopalvelujen kaikki kolme ESC-vapaaehtoista ovat saapuneet. Unkarilainen Lili saapui viimeisenä marraskuussa. Vapaaehtoiset työskentelevät Kouvolan NuortenTaloilla, Nuorisokeskus Anjalassa ja Viitakummun nuorten työpajalla. Hanke päättyy heinäkuun lopussa 2022. Vapaaehtoishankkeet ovat EU-rahoitteisia.

Tervetuloa Kouvolaan Yohan (Ranska), Ona (Espanja) ja Lili (Unkari)!

Vapaaehtoistyö on keskeinen osa Euroopan solidaarisuusjoukkojen toimintaa. Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistoiminnassa nuori toimii vapaaehtoisena jossain voittoa tavoittelemattomassa ja paikallista yhteisöä hyödyttävässä hankkeessa.
Vapaaehtoistoiminnan tarkoituksena on antaa nuorelle kokemus siitä, millaista on työskennellä pyyteettömästi jonkun yhteisen asian hyväksi sekä tarjota nuorelle mahdollisuus oppia uusia taitoja ja kehittää omaa osaamistaan.
Vapaaehtoispalvelu
Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu tarjoaa nuorelle mahdollisuuden toimia paikallisen yhteisön hyväksi ja oppia uutta. Palvelu voidaan suorittaa joko toisessa maassa tai kotimaassa.

Nuorelle vapaaehtoispalveluun osallistuminen on oppimiskokemus, jossa nuori saa uusia kokemuksia ja oppii uusia taitoja. Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelun tavoitteena on vahvistaa nuoren työelämätaitoja ja kokemusta aktiivisesta kansalaisuudesta. Samalla nuori toimii paikallisyhteisön hyväksi ja saa kokemuksen eurooppalaisen solidaarisuuden toteuttamisesta.

Vapaaehtoispalvelu voi liittyä esimerkiksi ympäristön suojeluun, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tasa-arvon edistämiseen. Vapaaehtoispalvelun voi tehdä muun muassa järjestössä, kunnassa tai seurakunnassa.

Nuori voi suorittaa vapaaehtoispalvelun esimerkiksi:
• nuorisotyössä ja nuorten harrastustoiminnassa
• ympäristönsuojelussa
• vähemmistöjen ja erityisryhmien parissa
• kansalaisjärjestössä
• kulttuurin ja kulttuuriperinnön saralla
• julkisella sektorilla, esimerkiksi vanhuspalveluissa.
Takaisin ylös
Kuka voi osallistua?
• Euroopan solidaarisuusjoukkoihin voivat rekisteröityä 17–30-vuotiaat EU-maiden asukkaat
• solidaarisuusjoukkoihin osallistumisen alaikäraja on 18 vuotta
• nuoren tulee olla rekisteröitynyt Euroopan solidaarisuusjoukkoihin
• muita enemmän tukea tarvitsevalla nuorella voi olla mukanaan saattaja, joka avustaa nuorta vapaaehtoispalvelujakson ajan.

Vapaaehtoispalvelu (2018-2020) | Opetushallitus (oph.fi)

Lisäinfoa:
Virpi Kärkäs
nuoriso-ohjaaja
puh. 020 615 8652, virpi.karkas(at)kouvola.fi

ESC-vapaaehtoiset
Yohan, Ona ja Lili

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.