Jokainen nuori ansaitsee elämäänsä ammattiaikuisen

Nuorisotyön ammattilaisten eli ammattiaikuisten päivää vietetään nyt toista kertaa. Teemapäivä ajoittuu viimevuotiseen tapaan koulujen päättäjäisviikonlopun perjantaihin, joka tänä vuonna on perjantaina 3. kesäkuuta.

Teemapäivällä halutaan kiinnittää huomiota erityisesti kunnalliseen nuorisotyöhön ja sen ammattitaitoisiin tekijöihin. Lasten ja nuorten hyvinvointi on kuntien vastuulla. Nuorisotyön ammattilaisilla on omat keinonsa ja menetelmänsä, joilla kuntien hyvinvointityötä tuetaan nuorilähtöisesti ja ongelmia ennaltaehkäisevästi. Kunnallinen nuorisotyö ja sen tekijät ovat kaikkien nuorten saatavilla. He varmistavat, että kukaan ei joudu kasvamaan yksin.

Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna on taustalla vahvistamassa kentän yhteistyötä ja osaamista sekä lisäämässä työn tunnettavuutta. Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi tämä pieni, mutta sitäkin tärkeämpi ammattikunta. Kanuuna koordinoi valtakunnallista Ammattiaikuisten päivää.

Kun aikuisuus on ammatti

Kouvolan kaupungilla nuorten parissa työskentelee 49 työntekijää nuorisokasvatuksen koordinaattoreina, nuoriso-ohjaajina sekä palvelupiste Ohjaamon palveluohjaajana ja ohjaamovalmentaja. Nuorisotyön ammattilaisia työskentelee myös nuorten työpajalla työpajajohtajajana, yksilövalmentajina ja työvalmentajina. He ovat koulutettuja kasvamisen ja nuoruuden asiantuntijoita, joilla on omat keinonsa ja menetelmänsä tehdä kuntien hyvinvointityötä nuorisolähtöisesti ja ongelmia ennaltaehkäisevästi.

Ammattilaiset ovat kaikkien nuorten saatavilla ja varmistavat, ettei kukaan joudu kasvamaan yksin. He kohtaavat, tukevat ja opastavat nuoria koulun, nuorisotilojen, työpajojen ja ohjauksen lisäksi myös virka-aikojen ulkopuolella siellä missä nuoretkin ovat; puistoissa, kaduilla, nuorten kohtaamispaikoissa sekä erilaisissa tapahtumissa, kuten tulevana lauantaina 4.6. klo 17-21 koulujen päätöstä juhlistavassa School’s Out tapahtumassa Tykkimäellä.

Uusi liikkuva nuorisotyö vie Kouvolassa pakettiautolla palvelua lisäksi alueille, joissa ei ole nuorisotiloja. Liikkuva nuorisotyö haluaa tavoittaa myös nuoret, jotka eivät tule nuorisotiloille tai osallistu muuten nuorisopalveluiden toimintoihin.

Kasvaminen aikuiseksi ei ole helppoa kenellekään, mutta välttämätöntä se on kaikille. Ammattiaikuinen ei jätä kasvatusta elämän tehtäväksi. Helpotusta sekä nuorille että huoltajille tuo tieto siitä, että saatavilla on kasvavan nuoren ajattelua ymmärtäviä oppaita. Nuorisotyön ammattilaiset, ammattiaikuiset, ovat koulutettuja kasvamisen ja nuoruuden asiantuntijoita. Nämä turvalliset aikuiset kohtaavat, tukevat ja opastavat nuoria myös virka-aikojen ulkopuolella. He ovat siellä, missä nuoretkin.
Nuorisotyön ammattilaiset eri puolilta Suomea osallistuvat some-kampanjaan jakamalla autenttista sisältöä nuorisotyöstä – kuvia ja videoita nuorisotalolta, koululta, verkosta tai mistä vain muualta!

Lisätietoja:
Maritta Rihu, nuorisopalveluyksikön vastaava, Kouvolan kaupunki, puh. 020 615 7794 tai maritta.rihu(at)kouvola.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.