Nuortenteatterin täydennyshaku käynnissä

Kouvolan Teatteri etsii uusia harrastajia 13–17-vuotiaiden nuortenteatteriin

Kouvolan Teatterin nuortenteatteriryhmään on vapautunut paikkoja, joihin voi hakea tiistaihin 30.8. asti. Mukaan maksuttomaan ryhmään voivat pyrkiä kaikki vuosina 2005–2009 syntyneet nuoret, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet teatteria.

Teatteriharrastus tuo iloa ja sisältöä nuoren elämään

Nuortenteatteri kokoontuu Kouvolan Teatterilla tiistaisin kello 16.15–17.45 näyttelijä-teatteriopettaja Panu Poutasen johdolla. Ensimmäinen kokoontuminen on 6.9. Ryhmässä perehdytään teatteritaiteen moniin ulottuvuuksiin. Luvassa on ilmaisutaidon, improvisaation ja näyttelijäntyön harjoitteita sekä pienimuotoisen esityksen valmistaminen kevääksi 2023.

Täydennyshaku on päättynyt!

Ryhmään voidaan valita rajallinen määrä nuoria, joiden edellytetään sitoutuvan teatteritoimintaan näytäntökaudeksi 2022–23. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista syyskuun alussa.

Nuortenteatterin tausta

Kouvolan Teatterin nuortenteatteri aloitti toimintansa vuonna 2017 yhteistyössä Kouvolan kaupungin nuorisopalvelujen ja Kouvolan Lakritsi Oy:n kanssa. Tavoitteena on tarjota nuorille maksuton, esteetön ja matalan kynnyksen harrastusmahdollisuus, jossa jokainen voi tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Nuori perehtyy monipuolisesti teatterin tekemiseen ja teatterikulttuuriin sekä saa työkaluja itsensä ilmaisemiseen omat vahvuutensa huomioiden.

Keväällä 2022 nuortenteatteri esiintyi isossa musikaaliyhteistyössä Klovnipelissä ja sitä ennen pienemmissä tuotannoissa Kouvolan Teatterissa.

”Klovnipeli oli ainutlaatuisen laaja yhteistuotanto, jossa oli mukana lukuisia yhteistyökumppaneita ja yli 40 esiintyvää nuorta. Toivomme, että vastaavanlainen yhteistyö onnistuisi joskus tulevaisuudessa. Klovnipeli palkittiin juuri Kouvolan Keskustatekona 2022”, kertoo teatterin tiedottaja Anne Jokivirta.

Lisätiedot
Anne Jokivirta, Kouvolan Teatteri, tiedottaja-tuottaja
045 899 7775
anne.jokivirta@kouvolanteatteri.fi

Panu Poutanen, Kouvolan Teatteri, nuortenteatterin ohjaaja
040 571 0753

Nuortenteatteri
Sivun alkuun