Rasisminvastainen viikko 20. – 26.3.2023

Osallistu nuorisopalveluiden tarjoamaan ohjelmaan rasisminvastaisella viikolla!

SPR koordinoi valtakunnallista teemaviikkoa ja haastaa kaikki toimimaan rasismia vastaan. Kouvolan nuorisopalvelut vastaa haasteeseen ja osallistuu jälleen valtakunnalliseen teemaviikkoon.
Tänä vuonna kiinnitetään huomiota erityisesti työelämän rasismiin.

Rasisminvastainen viikko koskettaa meitä kaikki. Sen tehtävä on tehdä pysyvä vaikutus ihmisten asenteisiin. Kansalaisuuden, ihonvärin, etnisen taustan, uskonnon tai muiden tekijöiden ei tulisi koskaan vaikuttaa siihen, miten ihminen kohdataan ja millaisia mahdollisuuksia hän saa yhteiskunnassa. Työelämässä ennakkoluulot näkyvät kuitenkin tutkitusti jo siinä, kuka työhaastatteluun valitaan ja ketkä pääsevät etenemään urallaan.

Työtä syrjinnän estämiseksi on tehtävä joka päivä. Rasismi ilmenee paitsi nimittelynä ja kiusaamisena myös huomaamattomammin erilaisina asenteina ja ennakkoluuloina. 

Kaikenlaisella rasismilla on vaikutusta lapsen ja nuoren kasvuun sekä mahdollisuuksiin edetä elämässä. Siksi on tärkeää tunnistaa rasismi arjessa, tiedostaa ennakkoluulot ja toimia aktiivisesti syrjivien käytäntöjen purkamiseksi. Varmistetaan yhdessä, että kukaan ei jää ulkopuolelle.

Nuorisopalveluiden ohjelma rasisminvastaisella viikolla:

  • NuortenTalot ja nuoriso-ohjaajat osallistuvat kampanjaan sosiaalisessa mediassa. Kouvolan European Solidarity Corps -vapaaehtoiset esittävät rasisminvastaisen viikon haasteen NuortenTaloille. Parhaiten haasteen suorittanut NuortenTalo palkitaan kakkukekkereillä.
    Haaste julkistetaan maanantaina 20.3.
  • Le Havre-elokuvan esitys 12–29-vuotiaille nuorille Kuvaportissa tiistaina 21.3. klo 18.
    Varaa lippusi tekstiviestillä p. 040 5588743. Lippuja on rajoitettu määrä.
  • Ystävyyden ilta -tapahtuma NuortenPaikassa 16–29-vuotiaille torstaina 23.3. klo 17–20.
    Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa, kokkailua, karaokea ja rasisminvastaisen kollaasin kokoamista yhdessä.
  • Teemaviikko näkyy sosiaalisessa mediassa nuorisopalveluiden Instagram ja Facebook –tileillä. Tilien tiedot löytyvät. www.nuortenkouvola.fi

    Lisätietoja:
    Nuoriso-ohjaaja Virpi Kärkäs
    p. 020 615 8652 tai virpi.karkas(at)kouvola.fi



Rasisminvastainen viikko
Sivun alkuun