10 nuorten ryhmää esiintyy Teatris Kaakko -aluefestareilla

Teatris Kaakko -aluefestarit järjestetään lauantaina 6.4.2019 Kuusankoskitalolla (Kymenlaaksonkatu 1) klo 9:00–20:30. Mukaan on ilmoittautunut 10 nuorten ryhmää Kouvolasta, Kotkasta, Lappeenrannasta ja Imatralta. Aluefestareilla nuoret saavat palautetta alan ammattilaisista koostuvalta raadilta.

Teatris Kaakko -aluefestareille ilmoittautuneet ovat 10–25-vuotiaita teatterinharrastajia. Tervetulleita ovat niin vasta-alkajat kuin pidempäänkin harrastaneet. Enintään 1/3 ryhmän jäsenistä saa poiketa ikärajoituksesta.

Palautetta nuorille Teatris Kaakon raadissa antavat näyttelijät Elina Ylisuvanto ja Markku Kekki. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan mahdollisuus päästä esiintymään ja saada rohkaisevaa palautetta ammattilaisilta. Raadin valinnan perusteella osalle ryhmistä tarjotaan mahdollisuutta osallistua valtakunnalliseen Teatris-tapahtumaan. Valtakunnallinen Teatris-tapahtuma järjestetään 24.–26.5.2019 Jyväskylässä. Kyseessä on yksi maamme suurimmista nuorten taidetapahtumista.

Teatris-tapahtumat ovat osa Nuori Kulttuuri -toimintaa, jonka ytimen muodostavat juuri nämä vuosittain toteutettavat nuorten taidetapahtumien katselmuskokonaisuudet. Nuori Kulttuuri -toiminnan taiteenmuodot ovat vuorovuosina tanssi (Moves), musiikki (Sounds) ja teatteri (Teatris), joista vuonna 2019 vuorossa on siis esittävien taiteiden katselmus Teatris.

Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla. Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön muoto, jolla voidaan rohkaista, kannustaa ja innostaa nuoria kulttuurisiin harrastuksiin. Toiminta siirtyi kesällä 2017 Suomen Nuorisoseurojen hallinnoitavaksi ja sitä rahoittaa Opetus -ja kulttuuriministeriö.

Teatris Kaakko -aluefestarit järjestää Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kuntien nuorisotoimien kanssa.

Lisätietoja:
Virpi Nokkala, nuoriso-ohjaaja, puh. 020 615 8400

www.nuorikulttuuri.fi/teatris
www.nuorikulttuuri.fi/teatris/saannot

Sivun alkuun