Rock Academy Finland rantautuu Kouvolaan

Rock Academy rantautuu Kouvolaan. Tulevina kahtena vuotena neljällä kouvolalaisella yhtyeellä on mahdollisuus päästä Rock Academyn bändivalmennukseen. Kouvolan kaupungin nuorisopalvelut on mukana kaksivuotisessa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Rock Academy Finland -hankkeessa.

Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, joiden jäsenet ovat alle 29-vuotiaita. Hakijoilta edellytetään oikeanlaista asennetta, motivaatiota kehittyä sekä mahdollisuutta sitoutua sparraukseen kahden vuoden ajaksi. Toiminta on bändeille maksutonta.

Rock Academyyn valitaan vuosittain kaksi yhtyettä. Bändeille tarjotaan mahdollisuutta myös tukitoimintaan, jossa paikalliset yhtyeet pääsevät kokeilemaan siipiään studiossa. Bändit valitaan keskustan uuden NuPa NuortenPaikan avajaisviikon lauantaina 9.3.2018 järjestettävässä katselmuksessa. Vaikka hankkeeseen pääsee vuosittain mukaan kaksi yhtyettä, kyseessä ei ole kilpailu. Jokainen bändi saa rakentavaa palautetta. Raatiin kuuluu hankekoordinaattori nuoriso-ohjaaja Juska Salmisen ja bändivalmentaja Erik Lintusen lisäksi Mika ”Kaasu” Karppinen, joka tunnetaan parhaiten urastaan HIM-yhtyeen rumpalina.

Rock Academy -toimintaan kuuluu myös kerran kuukaudessa järjestettävät yleisölle avoimet klinikat, joissa musiikkialan ammattilaiset tuovat esille uran vaatimuksia tai opastavat soittimien saloihin. Kevään aikana järjestettävien klinikoiden pitäjiä ovat mm. media-alan monitoimimies Wallu Valpio ja valokuvaaja Ville Juurikkala. Juurikkala on tehnyt yhteistyötä suomalaisten huippubändien (Nightwish, Hanoi Rocks, The 69 Eyes) lisäksi esim. Guns N’ Rosesin, Slashin ja Linkin Parkin kanssa.

Bändisparrauksen lisäksi Rock Academyssa rakennetaan tiivistä yhteistyötä paikallisten tekijöiden kanssa. Esim. oppilaitosten, muusikoiden ja yritysten toimintaan mukaan tuleminen luo positiivista virettä koko paikakunnalle. Lisäksi mukaan toimintaan otetaan harjoittelijoita ja työkokeilijoita. Pyrkimyksenä on siis luoda Rock Academysta koko kaupungin yhteinen juttu.

Rock Academy keskittyy kokonaisvaltaisesti musiikin tekemiseen ja sen esittämisen eri osa-alueisiin. Nuorille tarjotaan tietoa eri uravaihtoehdoista musiikkialalla ja laaja-alaisia näkemyksiä ammattimaisesta toiminnasta sekä tukea työllistymiseen musiikin parissa. Alkujaan Turun nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, Turku Rock Academy, leviää nyt Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosiksi 2019–2020 myöntämän 587 000 Euron avustuksen turvin Kouvolan lisäksi Rovaniemelle, Kemiin, Raaheen ja Kuopioon.

Lisätietoja:

Hankekoordinaattori
Nuoriso-ohjaaja Juska Salminen
puh. 020 615 8653
jussi-mikko.salminen(at)kouvola.fi

Hankevastaava
Koordinaattori Maritta Rihu
puh. 020 615 7794
maritta.rihu(at)kouvola.fi

#nuortenkouvola #pidähuolta #rockacademyfinland

www.nuortenkouvola.fi
www.facebook.com/kouvolan.nuorisopalvelut

Sivun alkuun